maanantai 17. marraskuuta 2014

Kysymys tentaattoreille tentin tarkastamiseen liittyen

Viime viikolla kokoonnuimme Examin tuotteen omistajien kesken Tampereella ja teimme jatkomäärittelyä. Yhtenä määriteltävistä asioista oli tentin tarkastaminen. Examin ensimmäinen versio on julkaistu lokakuussa ja siinä on toteutettu perustoiminnallisuudet, mutta nyt näitä toimintoja lähdetään tarkentamaan.

Tentin tarkastamisprosessi synnytti keskustelua. Uudesta järjestelmästähän on voi lähettää loppusuoritukset suoraan opintorekisteriin. Ensimmäinen keskustelussa ollut vaihtoehto (kuva A) oli sellainen, jossa yksittäisen tentin tarkastamissivulla voisi lähettää suorituksen suoraan rekisteriin, arvosanan ja mahdollisen opiskelijalle annettavan palautteen syöttämisen jälkeen. Vaihtoehtoisesti, jos rekisteriin lähettämättömiä on, voisi ne lähettää rekisteriin myös tarkastusta odottavien tenttien listasta.

On esitetty myös toista mallia (kuva B), jossa arvosana ja palaute annettaisiin yksittäisen tentin tarkastamissivulla, jonka jälkeen tiedot tallennettaisiin ja järjestelmä siirtyisi tarkastusta odottavien tenttien listaan. Listaussivun kautta voisi joko siirtyä tarkastamaan seuraavaa tenttiä tai lähettää tarkastetut tentit opintorekisteriin.

Molemmissa malleissa suorituksen voisi lähettää rekisteriin vasta, kun kaikki pakolliset tiedot (arvosana, suorituksen tyyppi, suorituskieli) on syötetty. 

Äänestä kommentoimalla alle kumman mallin näkisit paremmaksi, A vai B? Kuvat eivät ole täydellisiä eivätkä myöskään ulkoasultaan järjestelmää vastaavia :)


Malli A
Malli B
Lista opiskelijoiden tenttivastauksista


2 kommenttia:

  1. Kommentoida voit joko omalla nimelläsi tai nimettömänä. Kommentiksi riittää A tai B. Toki halutessasi voit tarkentaa valintaasi tekstillä.

    VastaaPoista
  2. B on parempi. Selkeämpää tarkastaa ensin kaikki ja sen jälkeen lähettää rekisteriin useampia suorituksia kerrallaan.

    VastaaPoista