keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Uusi järjestelmä eTenttimiseen keväällä 2015

 



Jyväskylän yliopisto on mukana projektissa, jossa kehitetään uusi sähköisen tenttimisen järjestelmä eli Jyväskylän yliopiston näkökulmasta uusi järjestelmä eTenttimiseen. Projektissa on mukana lukuisia suomalaisia korkeakouluja (alussa kymmenen) sekä Tieteen tietotekniikan keskus CSC. Järjestelmän nimeksi on valittu Exam.

Tässä blogissa seurataan uuden järjestelmän kehittämistä Jyväskylän yliopiston näkökulmasta. Blogin pääasiallisena kirjoittajana toimin minä, eli Salla Kalermo, suunnittelija Jyväskylän yliopiston IT-palveluista. Olen ollut Examin kehittämisessä mukana alusta asti ja roolini on ollut toimia projektiryhmässä, jossa on ollut osallistuja jokaisesta mukana olleesta korkeakoulusta ja joka tehnyt vaatimusten määrittelytyötä. Tällä hetkellä toimin myös yhtenä neljästä tuotteen omistajista (PO). Pyrin kirjoittamaan tänne blogiin tilannekatsausta vähintään kahden viikon välein.

Jyväskylän yliopistossa on tehty eTenttejä vuodesta 2010 asti. eTentti tarkoittaa sähköistä tenttiä, jonka opiskelija käy suorittamassa tietokoneella yliopiston pääkirjastossa sijaitsevassa tenttitilassa. Tenttitilassa on kaksitoista työpistettä eli kaksitoista opiskelijaa voi olla tenttimässä samanaikaisesti. Tilassa on tallentava kameravalvonta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti